06.01.2009
Kirjoittelen nykyään Pixeliin. Ei muuta, moikka.
27.12.2008
Valitettavasti en ole itse keksinyt tätä nerouden ilmentymää, mutta joka tapauksessa: “Hei soittakaa Paranoid… Android!”
22.12.2008
Pete2ndBest kirjoittaa Elbow’n tuoreimman albumin, The Seldom Seen Kidin, parhaasta kappaleesta seuraavasti:
One Day Like This on sellainen kappale, jollaisia Coldplay tai Keane tekisivät, jos ne vain teknisesti osaisivat ja ennen kaikkea sisällöllisesti tarkoittaisivat sitä, mitä sanovat.
Itse olen taipuvainen olemaan eri mieltä, sillä siinä missä Coldplay ja Keane tuntuvat katsovan elämää jonkinlaisena hidastettuna juoksuna aurinkoisella kukkakedolla, johon iskeytyvät ukkosmyrskyt ovat laulun arvoisia, näkee Elbow asian juuri päinvastoin: elämä on yhtä kuralammikossa tallomista ja siitä erottuvat pienet, etäisesti onnelliset hetket ovat kertomisen arvoisia. Tämän takia on mahdotonta kuvitella Coldplaylle tai Keanelle One Day Like Thisin kaltaista kappaletta – maailmankuvien vastakohtaisuus estää sen.
15.12.2008
Rolle toivoo eloa, joten eloa tulkoot, tässä näin:
Olen elellyt kirjoittamisen kanssa tilassa, joka koostuu pääosin väärinymmärretyksi tulemisen pelosta. Kirjoitan minä mitä tahansa, näen jokaisessa sanassa liian monia merkityksiä ja pelkään, että se mitä tarkoitan, ei välity. Miksi se ei sitten välittyisi, sitä en tiedä, enhän pahemmin edes tapaa kirjoittaa tekstejä joiden merkityksen ymmärtäminen olisi vaikeaa. On turhauttavaa, etten päästä itseäni kirjoittamaan, vaikka intoa olisi.
Sitä, mikä mahtaa olla elämäni tila tällä hetkellä, en jaksa alkaa selittämään. Olen elossa, se saa riittää. En tiedä mitä uskallan kertoa ja mitä en. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin keskellä jotain vakavampaa, arkaluontoisempaa – ei, en vain enää koe tarpeelliseksi kertoa asioita itsestäni yleisellä tasolla.
Minusta on ilmeisesti tullut tylsä. Harmi, ettei vuosi 2009 ole järin parillinen luku, tuntuu tyhmältä aloittaa mitään suurta parittomilla hetkillä. Siitä olen kuitenkin suhteellisen varma, etten enää pahemmin Viastolle osaa tehdä mitään. On hölmöä syöttää sitä mörköä, joka asustaa sängyn alla. En silti totea tätä paikaksi hyvästeille, hölmöä laukoja sanoja jotka melko varmasti haluaisi vielä joskus ottaa takaisin. Ei muuta.
Ja siinäpä se olikin, sitten. Elo.
16.10.2008
Hei pojat, ei nyt millään pahalla, mutta älkää nyt oikeasti viitsikö. Jopa ilmastonmuutoksesta kirjoittaminen olisi radikaalimpaa (ja siten toimivampaa lukijoiden kalastelussa), sillä sehän on oikeasti tapahtumassÄH
Tosin meninhän itsekin vipuun ja linkitin. Noh, seuraavalla kerralla mietitään sitten vielä yksi askel pidemmälle.
26.09.2008
Tahattoman pitkän tauon jälkeen on hyvä aloitella kevyesti, joten: Bloc Partyn uusin albumi, Intimacy, kuulostaa hiukan siltä, miltä Blurin surinalevyt, Blur (1997) ja 13 (1999), olisivat kuulostaneet, jos ne olisi tehty kymmenen vuotta myöhemmin.
30.08.2008
Tietokoneeni kovalevy alkoi pitämään epäilyttävää ääntä viime viikonloppuna. Tämän viikon alussa se jouduttiin viemään huoltoon, ihan noin varmuuden vuoksi ja muutenkin, se ääni oli kovin pelottavaa kuultavaa. Vielä pelottavammaksi sen teki se, kun huomasin että äänen raikuessa kone päätti kääriytyä sikiöasentoon ja olla tekemättä yhtikäs mitään. Vanhuudenhöperö kovalevy ei siis enää löytänyt kaikkea sitä, mitä sen olisi pitänyt.
Koska olen tyhmä ihminen ja laiminlyön usein (aina) sellaisen toimenpiteen kuin tiedostojen varmuuskopiointi, huomattuani vääjäämättömän tuhon saapuvan pienin, mutta varmoin askelin, harrastin tervettä panikointia ja otin kaikista tärkeimmät tiedostot talteen – lukuun ottamatta suhteellisen suurta osaa valokuvistani ja mutamaa muuta tiedostoa, joiden tärkeyden tajusin vasta liian paljon myöhemmin. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, huollon ihmiset varmasti kykenevät vielä tekemään asialle jotain, vaikka se aika heikolta näyttääkin.
Satuin siis viettämään muutaman mukavan päivän ilman tietokonetta ja internetiä. Se meinasi muun muassa sitä, että ongelmani Moleskinen kanssa katosivat. Kun tietokone ei ollut änkemässä väliimme, oli huomattavasti helpompaa harrastaa päiväkirjailua. Täytyypä tosin todeta, että kyseiseen muistikirjaan on kamalaa kirjoittaa pidempiä juttuja, sivut kun ovat niin kamalan pieniä, ettei niille kirjoittamisesta tule oikein mitään. Käsi siinä vain tuli kipeäksi.
Onneksi vaara hankkia krooninen peukalokramppi on taas tipotiessään – heti kun tietokone saapui takaisin pöydälleni, into yrittää raapustaa jotain ylös perinteisellä tavalla hyytyi tyystin. Se on surullista, mutta myös jollakin tavalla huvittavaa. Tiedänpähän ainakin nyt kuinka kamalia ponnistuksia kirjallisuuden maailmasta satelevan tähtipölyn alla eläminen vaatii.
23.08.2008
On järkyttävää löytää itsensä keskeltä päiviä, jotka ottavat sinusta irti niin paljon, ettei iltaisin, vapaa-ajalla, kaiken menemisen ja tekemisen jälkeen, jaksa tehdä enää yhtään mitään. Vielä järkyttävämpää on löytää itsensä keskeltä tilannetta, jossa pää on täynnä ajatuksia ja ideoita, mutta niiden saattaminen tähän maailmaan tuntuu aivan liian suurelta ja vaativalta tehtävältä. Nyt suurin osa on niistä jo mennyt pois, kai korvien kautta. Äh.
17.08.2008
Olen lukenut noin viisikymmentä sivua Imre Kertészin kirjaa Tappio. Se vaikuttaa hyvältä kirjalta, muun muassa siksi koska: siinä käytetään valtavan paljon sulkeita; siinä toistellaan tiettyjä yksityiskohtia paljon; siinä on romaani romaanin sisällä, vaikkei minun pitäisi vielä tässä vaiheessa kirjaa tietääkään sitä; sen päähenkilö on kirjailija; siinä on ties mitä byrokraattisia kurimuksia ja kommunismin kummallisuuksia, puhumattakaan päähenkilön keskitysleirikokemuksista.
Lisäksi se on takakannen mukaan kafkamainen – jollakin hämärällä tavalla on hyvin hämmentävää, että herran nimeä käytetään tuolla tavoin adjektiivina, sanana muiden joukossa, pienellä kirjoitettuna –, mikä on aina hieno asia, piti väite sitten paikkansa tai ei. Vaikka itselläni Kafkan lukeminen onkin jäänyt vain puolikkaaseen novelliin, mikä on suuri häpeä, kaikki herran teoksista lukemani tekstit ovat vakuuttaneet minut hänen maailmojensa hienoudesta.
Niiden viidenkymmenen sivun aikana, mitä olen Tappiota ehtinyt lukea, on käveleminen mainittu useaan otteeseen, alleviivaten lähes joka kerta sen soveltuvuutta ajatuksien järjestelemiseen. Itse tapasin harrastaa kävelemistä vielä jotakuinkin puolitoista vuotta sitten, mutta alkanut kesä hyydytti tavan. Senkin jälkeen tein kyllä muutamia iltalenkkejä, harvoin tosin, kunnes tuli talvi ja lenkit jäivät täysin.
Koska onnistuin pienen yrittämisen jälkeen vedellä ties millaisia yhteyksiä kirjoittamisen (se on nykyisin aika hankalaa), kävelemisen (kuten tuli jo kerrottua, en tee enää lenkkejä), bloggaamisen (se tuntuu aina välillä hyvin paljon velvollisuudelta) ja yleisen luovan toiminnan (kuten kirjoittaminenkin, se on nykyisin aika hankalaa) (tässä kohtaa en käyttänyt sulkeita yhtä luovasti kuin Kertész, vaikka niiden määrästä voisikin jotain sellaista päätellä) (tosin se nyt vain johtuu siitä, ettei olo ole järin luova, koska minulla on nuha enkä harrasta kävelemistä) välille, ajattelin alkaa taas tekemään kävelylenkkejä. Tulkoot ne sijoittumaan ilta-aikaan vanhalle lenkkireitilleni, ilman musiikkia toimitettavaksi.
Aloitan heti kun nuhani lakkaa olemasta – ja tämä päätös pitää. Toivottavasti.
16.08.2008
Ulkona on satanut koko päivän, muutamalla pienellä vihjeellä kuivemmasta säästä. Tällainen toiminta olisi ehkä juuri ja juuri sallittavaa, mikäli vallitseva vuorokausi olisi sunnuntai, mutta että märkä lauantai. Tosin ihan kuin minä mitään ihmeellistä olisin tänään ulkona tehnyt, sisälläkään en ole saanut mitään aikaiseksi ja kaiken lisäksi vielä nuha painaa päälle, mutta silti, on tämä kurjaa.
Tämä blogi on nimeltään Viasto ja sitä ylläpitää kaveri nimeltä Riku. Rikulla on sähköpostiosoite, riku miukumauku viasto.net, sekä hiukan risat kengät. Viastolla taas on suutarin kengät, eikä lapsia ollenkaan.